torstai 30. marraskuuta 2017

Suomelle!

Koko Suomi on puhunut kyseisestä tapahtumasta jo lähes tulkoon yli vuoden ajan. Tapahtuman virallinen logo on ilmestynyt milloin mihinkin, erilaisia tilaisuuksia on markkinoitu kyseisellä teemalla, ja asia on myös jopa ilmestynyt suola- ja pippuripakkauksien kylkeen. Kyseessä on tottakai satavuotisen Suomen juhlistaminen. Suomi 100-logo on tullut kuluneen vuoden aikana tutuksi jokaiselle suomalaiselle, eikä suotta. Juhlimmehan oman kotimaamme huikeita saavutuksia aivan itsenäisyyden alkuhetkistä tähän päivään asti.

Sadan vuoden aikana Suomi on kerennyt muuttua moneen otteeseen. Olemme taistelleet itsenäisyytemme puolesta, keksineet mm. astiankuivauskaapin ja seuranneet vierestä suomalaisten menestystä kansainvälisessä urheilussa. Myös koulujärjestelmämme on kokenut monia suuria uudistuksia. Vietimmekin koulussamme torstaina 30.11 vanhan ajan koulupäivää. Silloin opiskelijamme pukeutuivat siistiin vanhemman tyyliseen vaatetukseen. Aamu alkoi kansantanssijumpalla ja uloskin päästiin viettämään välituntia. Oppitunnilla kysymykseen vastatessa noustiin seisomaan ja opetus hoidettiin perinteistä mallia käyttäen, hyödyntämättä ollenkaan tietotekniikkaa. Tarkoituksena oli juhlia Suomi 100-juhlavuotta antamalla katsaus entisajan koulunkäyntiin.

Tapahtumana vanhan ajan koulupäivä oli todella mielenkiintoinen. Oli todella kiehtovaa saada maistiainen samanlaisesta koulunkäynnistä, mikä on ollut aikoinaan omille vanhemmille ja isovanhemmille peruskauraa. Samalla saatiin tuotua mukavaa vaihtelua nykyajalle tyypilliseen opiskeluun, joka pyörii yhä vahvemmin teknologian ja tietotekniikan ympärillä. Jokaiselta opiskelijalta löytyy tietokone, jonka saloihin pureudutaan lähes poikkeuksetta päivittäin. Välillä tuntuu myös jopa siltä, kuinka toinen päivittäinen tekniikan ihme, puhelin olisi kasvanut oman kätemme jatkeeksi, kun sen tuijottelemiseen pystyy helposti käyttämään tuntikausia. Tämä herätti runsaasti ajatuksia siitä, kuinka opetus oli aikaisemmin lukemis- ja kirjoituskeskeistä ja asiat taottiin päähän viimeistään tiukan kurinpidon voimin ilman ihmeellisempiä apuvälineitä.


Suomalainen koulujärjestelmä onkin kokenut todella paljon. Ennen käytössämme oli oppi- ja kansakoulumenetelmä, nykyään peruskoulu ja toisen asteen opinnot. Myös kolmannen asteen opinnot ovat muuttuneet huimasti ajansaatossa. Koulutusjärjestelmäämme onkin uudistettu varsin aktiivisesti pyrkien aina yhä parempiin tuloksiin. Viimeisin uudistus oli vuoden 2016 kokonaan uusi opetussuunnitelma, joka on vasta pääsemässä vauhtiin. Koulutus onkin aina ollut yksi hallituksemme periaatteiden kulmakivistä, vaikka siitäkin on valitettavasti jouduttu lähiaikoina leikkaamaan. Suomalainen koulujärjestelmä ja kansainvälinen menestyminen opinnoissa onkin ollut yksi suurista ylpeydenaiheistamme. Tämä on luultavasti nimenomaan maamme historian aikaansaamaa tulosta.

Satavuotinen Suomi on asia, josta meidän tulee olla todella onnellisia. Olemme luoneet entisestä piskuisesta tuppukylästä kansainvälisesti menestyvän hyvinvointiyhteiskunnan. Muun muassa koulutuksemme, innovaatioidemme ja vahvan sisumme pohjalta on syntynyt jotain, jota tulee vaalia suurella ylpeydellä. Juhlikaamme siis riemulla omaa kotimaatamme ja sen juhlavuotta!


Silja Kohonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti